sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Myyy is back (=


Viimekertaisesta postauksesta on kulunut jo hyvä tovi. Mielessä on pyörinyt ja kypsynyt monia kirjoituksia. Itse olen innoissani eniten ajatuksestani kirjoittaa blogipostauksien sarja omasta elämänmuutoksestani. Käyn läpi sekä henkisen että fyysien puolen muutoksia, kirjoja, joista olen saanut apua ja erilaisia toimijoita, joiden avulla olen nyt tänään, tässä ja nyt tällaisena ihanana omana itsenäni <3

Tänään aamu lähti käyntiin vähän erilaisella munakkaalla, josta sain vinkin ystävältäni. Munien sekaan macaa, kookosmaitoa ja palmusokeria niin maku on lähellä pannukakkua =P Aamiaisen kruunasi greippi ja ananasmehu. 



Niin ja oikein ihanaa alkanutta vuotta. Paljon onnenpotkuja jokaiselle =)

torstai 24. marraskuuta 2011

iHerb tilailua


Jälleen iHerbillä on kampanja, jossa postikulut ovat veloituksettomat, kun tilaat yli 40 dollarilla. Kampanja jatkuu marraskuun loppuun saakka. Koodilla OHA472 saat alennusta 5$.


Tilailin edellä näkyviä tuotteita ja tässä niistä muutama sana.

Ensimmäisenä näyte luomukasvovoiteesta. En ole tuotetta aiemmin käyttänyt, joten onkin hienoa, kun pakettien mukaan saa ilmaisnäytteitä ja voi näin kätevästi testata uusia tuotteita. Käytän tällä hetkellä kookosöljyä kasvovoiteena ja haluaisin sitä toisinaan vaihdella. Nyt olen vaihdellut välillä oliiviöljyyn, mutta jotenkin kaipaisin sellaista perinteisempää kasvovoidetta. Harvemmin tulee enää arkena meikkailtua, mutta silloin kun haluaa laittaa puuteria niin koen että luonnolliset öljyt ovat iholleni liian rasvaisia ja puuteri ei levity kunnolla. 

Madre Labsin shampoo ja hoitoaine ovat valloittaneet mut aivan täysin. Tuoksu on mitä ihanin ja hiuksista tulee tosi pehmeät pesun jälkeen. Ensin tilasin näistäkin ilmaisnäytteet. Nyt on kotona jo hoitoaine ja tässä tulee kaveriksi shampoo.

Metagenicsin tuotteet ovat laadukkaita ja niistä olen kuullut suosituksia eri tahoilta. Toistaiseksi olen käyttänyt monivitamiinia monipuolisen ruokavalioni tueksi, koska elimistössäni on epätasapainotiloja, joita ravintolisät tukevat ja omalta osaltaan parantavat.
Mantelijauhoja käytän leivontaan ja toisinaan myös smoothiessa. 

Danielle Chipseistä olen testaillut muutamia eri vaihtoehtoja ja Tarosipseistä on tullut suosikkejani. Ne maistuvat yhtä hyviltä kuin aikanaan keksit. Olen nimittäin ollut aikanaan todellinen keksifani.

Varsinainen mainospostaus tästä näköjään tuli ;) Olen itse niin innoissani näistä hyvistä tuotteita ja haluan jakaa tietoa muillekin =) Eikä tässä vielä kaikki, taitaa toinen jos kolmaskin paketti vielä mennä tilaukseen tässä kampanjan aikana ;)


PS. Tässä reipas joulutähteni, joka juhlii pian 1-vuotissynttäreitään. Punaisia lehtiä yritin toiselle kasvatella lisävalolla ja pahvilaatikolla, jotta tulee valoa ja pimeyttä sopivassa suhteessa. Muutamana päivänä kuitenkin unohdin kaverin pahvilaatikkoon niin päätimme yhdessätuumin jättää kokeilun siihen. Pian onkin aika hankkia hänelle daami punaisessa loistossaan =)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Funktionaalisen lääkärin vastaanotolla



Kävin elokuussa Tampereen Mehiläisessä Taina Harjumaaskolan vastaanotolla. Hän on yleislääkäri, mutta häneltä löytyy osaamista myös funktionaalisen lääketieteen puolelta. Juttelin asiaan liittyen työterveydessäni ja kysyin, että olisinko voinut saada sieltä lähetteen, jotta käyntini kustannukset olisivat olleet minulle edullisemmat. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska kyseessä on yleislääkäri ja omasta työterveydestänikin löytyy yleislääkäri (montakin) niin lähetettä ei voitu kirjoittaa. En antanut tämän kuitenkaan hidastaa tahtia vaan varasin ajan omakustanteisesti. Sain ajan reilun kahden kuukauden päähän soitosta. Ensimmäiselle käyntikerralle on hyvä varata riittävästi aikaa eli mainita puhelimessa haluavansa tunnin ajan. Toisinaan varataan vain puolituntia ja se ei kyllä oikein riitä mihinkään.

Sain kotitehtäviä ennen vastaanottoa. Tainan tehtävät löytyvät hänen kotisivuiltaan. Nämä varmasti vaihtelevat eri lääkäreiden osalta. Pidin kolmen päivän ajan ruokapäiväkirjaa, täytin esitietolomakkeen ja oirekartoituskyselyn. Otin lisäksi mukaani MRT-yliherkkyysraportin ja CDSA 2.0-ruoansulatusanalyysin eli jos on tehty jotain tutkimuksia niin niihin liittyvät dokumentit ohjeistettiin myös ottamaan mukaan.

Vastaanotolla vallitsi kiireetön ja välitön ilmapiiri. Käytiin yhdessä täyttämäni kotitehtävät, yliherkkyysasiat ja ruoansulatusanalyysi lävitse. Minulta kysyttiin paljon omia tuntemuksia, ajatuksia ja omia valmiuksiani viemään hänen suosittelemiaan toimenpiteitä eteenpäin. Oman kokemukseni perusteella tämä erosi hyvin paljon perinteisestä lääkärinvastaanotosta.

Mitä siellä siis selvisi minulle? Ruokavalion osalta asiat ovat kunnossa ja sen oikeastaan tiesinkin, kun olen niitä nyt tässä vajaan vuoden verran viilaillut/opiskellut. Olin kuitenkin varautunut jonkinlaiselle dieetille, koska olin ymmärtänyt ruoansulatusanalyysin perusteella, että elimistössäni on hiivaa. Näin ei kuitenkaan ollut ja mitään erityistä dieettiä ei ollut syytä alkaa noudattaa. En siis suosittele omatoimista tulosten analysointia :O Teinkin sitä tosin vain sen ensimmäisen illan, kun olin tulokset saanut ja laitoin sitten paperit takaisin kirjekuoreen odottamaan lääkärin tulkintaa.

Elimistöstäni löytyi huonoja bakteereja ja hyviä ei lainkaan eli ne eivät pysty tällä hetkellä elämään suolistossani, koska huonot bakteerit tappavat ne nopeaa tahtia. Ruoansulatusanalyysin mukaan homma toimii hyvin eli sieltä ei löytynyt mitään erityistä ongelma ruoansulatukseen liittyen. Ruoansulatusanalyysin ”ongelmana” on se, että siinä näkyy yhden hetken tilanne tai no niiden kolmen päivän, jolloin näytteet otetaan. Se ei siis välttämättä kerro kaikkea. Monesti omat tuntemukset kertovat tilanteen todellisemmin.

Analyysistä oli kuitenkin se iso hyöty, että siinä näkyi antibioottisuositukset huonojen bakteereiden häätämiseen eli ei tarvitse lähteä arvailemaan, että millä saa tuloksia ja millä ei. Analyysi kertoi lääketieteellisen ja luonnonmukaisen antibiootin, joilla saisin parhaiten hoitoa. Pidemmittä puheitta päädyin luonnonmukaiseen antibioottiin ja olin aivan onnesta soikeana, kun opin, että sellaisiakin on olemassa =)

Ohjeet, jotka sain sieltä mukaani ovat seuraavat. Huomioi, että ohjeistus on yksilöllinen ja on suunniteltu vain minulle tehtyjen analyysien ja funktionaalisen lääkärin ammattitaidon perusteella.
-         Solgarin Herbal Diuretic (luonnonantibiootti)
-         Tohtori Tolosen Berberiini (luonnonantibiootti)
-         Replete Intensive (maitohappobakteerien tehokuuri neljälle päivälle)
-         Probiootit
-         Entsyymit
-         Kuitua mieluummin enemmän kuin vähemmän
-         Monivitamiinit
-         Magnesiumsitraatti ja tarvittaessa lisäksi iholle annosteltava
-         D-vitamiini
-         Suolahappo-valmiste

Näillä ohjeilla olen lähtenyt häätämään huonoja bakteereja ja muodostamaan parempaa maaperää hyville bakteereille, jotta he suvaitsisivat asustella siellä mun suolistossa. Tällä hetkellä siellä ei ilmeisesti ole ollut viihtyisää, mutta eiköhän aavikon tilalle saada mieluisa ilmapiiri ja ympäristö asustelua varten =)

Sovimme, että varaan uuden ajan, kun olen ensin lähtenyt noudattamaan saamiani ohjeistuksia ja fiilistelemään, että minkälaisia vaikutuksia niistä on ollut. Jatkossa mietimme, että voisi vilkaista ruokien yliherkkyysasioita, jos ne tuntuvat edelleen olevan ajankohtaisia eli saan aiemmista yliherkkyysruoista edelleen oireita. Kaikkia mahdollisia testejä ja kokeita ei siis summamutikassa määrätty vaan lähdettiin pureutumaan asiaan ensin suoliston osalta ja sen jälkeen uusin etapein kohti parempaa oloa.

Suosittelen lämpimästi varaamaan aikaa funktionaaliselle lääkärille. Vaikka sellaista ei olisi sinun asuinpaikkakunnallasi niin uskon matkan ja kaiken siihen satsaamasi vaivannäön tulevan moninkertaisesti takaisin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Hyviä fiiliksiä ja karu totuus


Nyt on takana rennosti vietetty kesä ja ihana fiilis siitä =)


Kesän alussa ajattelin kaiken menevän kuin unelmissa ja haaveissa eli että mun kropassa ollut hyvä olo sekä fyysisellä että henkisellä tasolla jatkaisi voittokulkuaan. Näin ei kuitenkaan käynyt =( Tokihan näin olisi varmaan voinut käydä, jos olisin pitänyt itseni kurissa ja nuhteessa. En halua kuitenkaan sellaista liian tarkkaa elämää ruoan tai minkään muunkaan asian suhteen. Elämässä pitää olla tiettyä rentouttakin.

Vietin kesän ruokavalion suhteen vapaammin. Kierrätin ruokia ja söin paljon kesän sadon tuotteita. Sitten muuten homma ei mennytkään niin optimaalisesti. Juhlistin uutta työpaikkaa shampanjan, kuohuviinin ja luomupunaviinin kera. Söin pizzan, kebab-annoksen, Daim-kakun ja joitakin muita herkkuja, joita en ollut syönyt kuin viimeksi lumien ollessa maassa. Herkut aiheuttivat vähäisiä oireita, joten jatkoin samalla linjalla. Söinhän pääasiassa oikein eli vihreitä ruokia. Koitin myös keltaisia ja punaisia eli maissia, riisiä, omenaa, kurkkua, tomaattia, juustoa jne. Elimistö toimi hyvin ja treenikin kulki. Näköjään menin kuitenkin liian pitkälle tuossa vapaudessa, koska olo ei enää ole lähelläkään optimaalia =(

Työt alkoivat elokuun alussa ja oli aika palata arkeen. Arjessa olen noudattanut pitkälti aiemmin saamaani ruokavalio-ohjeistusta, mutta vain osittain. Olen sallinut itselleni siis edelleen ns. ei niin hyvälaatuisten herkkujen syömistä. Nyt kuitenkin parisen viikkoa on olo ollut fyysisellä puolella aika tuskainen. Maha on turvonnut, ruoka ei sula ja kurkkulima on tullut takaisin =( Lisäksi ne muutamat kilot, jotka tippuivat ovat myös palanneet. Olo ei siis enää ole fyysisellä tasolla hyvä. On siis aika palauttaa selkäranka ja ryhtyä töihin taas tämänkin projektin osalta. Torstaina on BS-mittaus ja sen jälkeen lisäinfoa tämän hetkisestä tilasta.

On kuitenkin paljon hyvääkin vaikka kroppa ei enää niin hyvin voikaan. Nenä on edelleen auki eli ei ole tukkoisuutta, mieli on positiivinen, yöunet maistuvat ja olen edelleen jaksanut kokkailla. Ei voi sanoa, että lähtisin samanlaisesta ns. nollatilanteesta, josta lähdin vuoden alusta. Tietoa ja taitoa löytyy nyt enemmän. Motivaatiota ja innostusta on hyödyntää nämä kaikki käytäntöön, JEE =)

Tällä viikolla olen jo siirtynyt lisäaineettomampaan elämään, vihreille ruoille ja herkuttelut hoituvat kuivahedelmiä nauttien. Nekin liottelen nykyään niin vatsa tykkää niistä enemmän. Treenit ovat olleet vielä epäsäännöllisiä, kun vatsa on kipuillut, mutta treenejä on kuitenkin tullut tehtyä. Huomisesta alkaen alan pitää päiväkirjaa syömisistä, treeneistä ja fiiliksistä. Toki niistä tännekin kirjoittelen =) Apunani mulla on Fitbook, jonka löysin Kaisan vinkistä. Ensimmäisen kirjasen täyttelin, kun aloitin yliherkkyysruokavaliota ja nyt alkaa toinen kirjanen. Kirjaan ylös myös vatsan toimintaan liittyviä asioita, joihin liittyen sain omalta kohdaltani lisäkonsultaatiota funktionaalisen lääkärin luona käytyäni. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. 


 Nyt alkaa siis uusi tsemppi kohti optimaalisempaa elämää =)

maanantai 15. elokuuta 2011

iHerb tilauksia matkaan


Koittihan se päivä vihdoinkin, kun tein ensimmäisen tilauksen iHerbiin. Sain sieltä koodin OHA472, jolla voit saada alennusta 5$ omasta tilauksestasi. Tämä koskee ainoastaan ensimmäistä tilaustasi. Kannattaa laittaa tilausta eteenpäin ylihuomiseen eli keskiviikkoon mennessä. Sinne asti on postikulut ilmaiset yli 40$ ja alle 80$ tilauksista. Painorajana on 1814 grammaa, jonka täyttyminen kerrotaan ostoskorissa.

Mulla lähti ensimmäiseksi tilaukseen hamppuproteiini, probiootit ja Pau d' Arco jauhe. Jokaiseen tilaukseen saa valita myös ilmaisen näytteen. Valitsin testipakkaukset shampoosta ja hoitoaineesta.

Seuraavaan tilaukseen sisältyi monivitamiineja, suklaa-kookosvoita ja kookosvettä. Ilmaisnäytteeksi valitsin toisenlaisen shampoo ja hoitoaine-pakkauksen.

Taitaapa vielä muutama lisätilauskin eksyä matkaan ennen keskiviikkoa =)

Niin ja miksi lähdin tilaamaan tuotteita, kun löytyyhän noita kaupasta täältä lähempääkin. iHerbissä esimerkiksi monet vitamiinit ja proteiinit ovat jopa kymmeniä prosentteja edullisempia kin Suomesta ostettuina. Olen kuullut ystäviltäni ainoastaan positiivista palautetta ja niinpä päätin itsekin testata. Teen uuden kirjoituksen vielä siitä, että kuinka nopeasti paketit saapuivat perille ja menikö kaikki kuin vettä vaan. Yllä mainittuja tuotteita ovat suositelleet joko ystäväni, valmentajani tai funktionaalinen lääkäri, joten niillä perusteilla valitsin juuri ne.

Nyt on siis kesälomat vietetty ja uudet haasteet elämässä aloitettu. Projektiini liittyen olen saanut lisäinfoa ruoansulatusanalyysin tulkinnasta, funktionaalisen lääkärin vastaanotolta, kiropraktikolta, weightless valmennuksesta, kehon reaktioista, lukemastani kirjallisuudesta jne. Näistä lisää lähiaikoina.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

@ Ilona

Tänään ilmestyneessä Iltalehden Ilonassa juttu ruokayliherkkyyksistä ja allekirjoittanut siinä mukana. 

"Outoja oireita - syynä voi olla lempiruokasi"